Menneet tapahtumat
Syysretki 2011
Koko lippukunnan syysretki järjestettiin 28.-30.10. kämpällämme Vihdin Saarijärvellä. Seikkailijat saapuivat paikalle jo perjantai-iltana, ja perjantain ja lauantain välisenä
yönä nukuimme kaikki puolijoukkueteltassa. Sitä ennen seikkailijat suunnistivat muutaman kilometrin matkan byssipysäkiltä leiripaikallemme Saarijärven lounaispuolella. Illalla tehtiin superherkullisia
suklaabanaaneja hehkuvan kuuman kamiinan päällä.
Lauantaina paikalle saapuivat myös sudenpennut. Päivällä ohjelmassa oli niin eksymissimulaatioita kuin myös myrskylyhdyn käyttöä ja huoltoa.
Illalla leikittiin perinteikkäästi Baskervillen koiraa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Niin ikään perinteikkäitä olivat myös sauna sekä iltanuotio.
Sunnuntaina soudettiin kaasupulloja mantereen puolelle, syötiin, siivottiin ja lähdettiin kotiin.
Valokuvia retkeltä ei saatu, koska muistikortti jäi kotiin.
Kevätretki 2011
Helsingin Sinisten vuoden 2011 perinteistäkin perinteisempi kevätretki järjestettiin 20.-22. toukokuuta. Paikkana ja retken tukikohtana toimi tuttuun tapaan
uskollinen kämppämme Vihdin Saarijärvellä. Seikkailijat saapuivat kämpälle jo perjantai-iltana, jolloin ohjelmassa oli aivan omaa seikkailijaohjelmaa ja saunomista.
Lauantaiaamupäivällä ennen sudenpentujen saapumista kämpällä keskityttiin polttopuiden tekemisen jaloon taitoon. Sudenpentujen saavuttua puolen päivän tienoilla oli ohjelmassa
pikainen lounas, jonka jälkeen kaikki lähtivät mantereen puolelle Nuuksion kansallispuistoon suunnistamaan ohjelmaltaan ensiapupainotteiselle mini-haikille.
Haikin rasteilla kerrattiin muun muassa murtuneiden raajojen ensiapua kuten myös jalkansa murtaneen kantamiseen sopivien paarien kyhäämistä maasto-olosuhteissa.
Kun illan laskeuduttua sudenpennut suuntasivat takaisin kämpälle Saareen, jäivät seikkailijat vielä metsään, sillä heidän haikkiinsa kuului vielä laavussa yöpyminen.
Yörastilla laavun pystyttämisen lisäksi tehtiin trangioilla ruokaa, paistettiin lettuja ja laulettiin hiukan epävarman kitarasäestyksen tahdissa. Viihdykettä
tarjosi myös järven tyyneen pintaan heijastunut uskomattoman kaunis iltarusko, josta kukaan ei tietenkään ottanut valokuvaa.
Sunnuntain ohjelmassa oli tuttuun tapaan hätäistä siivoilua ja paniikinomaista aikataulussa pysymistä. Kaiken touhun lomassa ehdittiin kuitenkin jakaa haikilla kunnostautuneen seikkailijajoukkueen
jäsenille seikkailijoiden tapaturma- ja suunnistustaitomerkit. Myös sudenpennut olivat haikilla suorittaneet sudenpentujen leirikokki-taitomerkit.
Kuvia retkeltä nähtävissä täällä!
Kohtaaminen 2011 | Liput liehuivat...
...ja sää oli aurinkoinen Tuomiokirkon portailla. |
Johtajiston valiojoukko sekä yksi seikkailija osallistui Senaatintorilla sunnuntaina 17.4. Kohtaamiseen eli partioparaatiin. Samalla partioviikon aloittajaisina
toimineeseen tapahtumaan osallistui ympäri pääkaupunkiseutua noin 2 000 niin nuorta kuin vanhaakin partiolaista. Marssimisen lisäksi ohjelmassa oli muun muassa
erilaisten kunniamerkkien ja tunnusten jakamista. Vuoden toimiva partionjohtaja -stipendi myönnettiin tänä vuonna Laura Saarikoskelle Helsingin Kotkista, jonka kanssa HeSi on jo
useaan otteeseen tehnyt yhteistyötä muun muassa kesileirien saralla. Helsingin Siniset onnittelee Lauraa!
Meininki oli mahtava, liput liehuivat ja huudot raikuivat.
|
Kevättalviretki 2011
Lippukunnan ei-niin-perinteinen kevättalviretki järjestettiin 2.-3.4. ei-niin-perinteisesti sisarlippukuntamme, Meritähtien
kämpällä, Havukalla Sipoon Gesterbyssä. Johtajien tiedusteluvartio saapui kämpälle jo perjantai-iltana ja ensitöikseen se ajoikin autonsa jumiin kämpän
parkkipaikan upottavaan lumeen. Muita pieniä ongelmia perjantai-iltana aiheuttivat muun muassa Meritähtien antamat väärät avaimet ja tyhjiin pumpattu kaivo.
Ongelmista huolimatta ja Meritähtien kämppäemännän uhrautuvaisuuden avulla saimme ainakin kämpän oven auki, kuten myös auton loskakuopasta.
Lauantaiaamuna saapuivat omilla kyydeillään myös itse retkeläiset. Vaikka osallistujamäärä jäikin hiukan alle tavoitteen, ei sen annettu lannistaa,
vaan ohjelma pyöräytettiin tuota pikaa käyntiin lipunnostokoulutuksella. Tämän jälkeen ohjelmassa oli nakkikeiton valmistamista Trangia-rekitkeittimillä. Lounaan jälkeen hemmottelimme itseämme
uunituoreilla korvapuusteilla, joita johtajisto oli omakätisesti leiponut lasten keittäessä nakkikeittoa.
Lauantai-iltapäivällä käytiin läpi turvallista puukonkäyttöä
ja muun muassa kiehisten vuolemista. Kiehisiä päästiinkin heti kokeilemaan käytännössä, kun seikkailijat saivat tehdä valmistamistaan polttopuistaan nuotion, jolla
yritettiin sitten polttaa katki nuotion yläpuolelle viritetty naru.
Illalla saunottiin ja paistettiin makkaraa iltanuotion äärellä. Saatiinpa jopa
kansainvälinen vieraskin, sylkemisen universuminmestari Ahmed Mahmud esittelemään muun muassa maailmanympäri sylkemistä. Eeppistä, vaikka ei runomuotoista!
Sunnuntaina aamulla ihmettelimme seikkailjoiden partioihanteita ja karttamerkkejä. Ennen lounasta oli ohjelmassa myös pienimuotoinen suunnistus, joka upottavasta hangesta
huolimatta sujui yllättävän nopeasti. Lounaan jälkeen oli aika laittaa paikat kuntoon ja lähteä taas kohti Helsinkiä.
Pienestä osallistujamäärästä huolimatta tälläkin retkellä päästiin harjoittelemaan monenlaisia taitoja, ja seikkailijat suorittivat lukuisia pohjoisen ilmansuunnan aktiviteetteja.
Seuraavaa retkeä odotellessa!
Vielä vanhempia tapahtumia
|